Sulje

Uudistaja ja teknologiajohtaja

Goodyear on ollut koko pitkän historiansa ajan teknisten innovaatioiden eturivissä. Olemme valmistaneet renkaat ensimmäiseen massatuotettuun henkilöautoon, ensimmäiseen matkustajakäyttöön tarkoitettuun suihkulentokoneeseen, ensimmäiseen nopeusennätyskilpailuun, ensimmäiseen kuuajoneuvoon ja useimpiin F1-kilpailun voittaneisiin autoihin.

Innovaatioiden historia

Innovaatiot - luovien uusien ajatusten, tuotteiden ja materiaalien jatkuva virta - ovat aina olleet Goodyearin liiketoiminnan ydin. Yhtiö perusti vuonna 1943 merkittävän tutkimuslaitoksen, jolle on myönnetty tuhansia patentteja. Goodyearin tutkijoiden ja asiantuntijoiden tärkeitä keksintöjä on käytetty renkaiden ja autoteollisuuden tuotteiden lisäksi myös muun muassa keinosydämissä ja -nivelissä, liimoissa, keinonurmessa ja elintarvikepakkauksissa. Goodyearin tutkimusyksikössä on saanut oppinsa muun muassa Paul Flory, Nobelilla palkittu polymeeritutkija. Kahdelle tutkimusapulaiselle on myönnetty Goodyear Medal, American Chemical Society -järjestön kumidivisioonan korkein palkinto, joka myönnetään mullistavia keksintöjä tehneille tutkijoille ja asiantuntijoille.
Goodyearin tutkijat ja asiantuntijat tulevat eri puolilta maailmaa ja työskentelevät kumi- ja polymeeritieteen eturivissä. He ovat levittäytyneet myös useille muille aloille, esimerkiksi tietojenkäsittelytieteeseen, fysiikkaan, matematiikkaan, tekniseen mekaniikkaan ja metallurgiaan, ja luoneet lukuisia ainutlaatuisia materiaaleja sekä prosesseja.

Historia osoittaa, että olemme aina katsoneet tulevaan